Kymmenes viikko

Hei!

Alkavan viikon keskiviikkona Takuulla Tekemistä!-blogin jäbät/gimmat tulevat tekemään meistä videota sivuillensa. Saimme tehtäväksemme kirjoittaa nuorisotakuusta ajatuksia. Seuraavassa ajatusten virtaa.

Syrjäytynyt nuori, ehkä yhteiskunnan silmin. Yrittävät leimata ulkopuoliseksi. Kysyimme mitä hän aikoo tehdä tulevaisuudessa. Puhui rakkaudesta ja myötätunnosta.

Kuinka tuo edes kehtaa puhua rakkaudesta, eihän hänellä ole edes töitä. Olisi edes opiskelija, niin voisin arvostaa häntä edes vähän. Ai mutta sinulla onkin elektroniikka-asentajan koulutus. Miksi siis olet työtön?

Sotiemme jälkeen markkinatalous muistutti enemmän resurssitaloutta. Tänään luomme tarpeita, sillä pelko tyhjyydestä kasvaa sisällämme. Opimme jatkuvasti uusia tapoja paeta tuota tyhjyyttä. Usein siihen liittyy raha ja sen käyttäminen. Teemme kovasti töitä, jotta voisimme pitää yhteiskuntamme muuttumattomana. Muutos tietenkin pelottaa mutta se on väistämätöntä. Onneksi.

Unelmana yhteiskunta jossa päätökset perustuvat rakkauteen ja myötätuntoon, todelliseen hyvinvointiin. Ihmisiä kuunnellaan ja ihmisyyttä arvostetaan. Yhteiskunta jossa emme piiloudu lakipykälien taakse vaan kohtaamme toisemme ihmisinä.

Tarkoituksemme oli kirjoittaa nuorisotakuusta. En tiedä palveleeko se tätä ”syrjäytymisvaarassa” olevaa nuorta, vai onko se vain yksi tapa kaunistella numeroita ja pyyhkiä ongelmat maton alle, ainakin vähäksi aikaa. Haiskahtaa Fukushimalta.

Yhteiskuntamme on muuttunut ulkoisesti sodan jälkeen radikaalisti, myös työllisyyden näkökulmasta. Silti välillä tuntuu, että suurin osa työn tekoa koskevista ajatuksista junnaa paikoillaan.

Voin tietenkin olla myös väärässä. Ehkä nuorisotakuu onkin hyvä juttu. Ehkä sillä on hyvät tarkoitusperät.

Tästäkään asiasta ei näköjään pysty puhumaan puuttumatta yhteiskunnan absurdiin olemukseen. Tämäkin on tietysti vain yhden ihmisen mielipide asiasta. Silti odotan päivää jolloin rakkaus on keskeinen osa yhteiskuntapolitiikkaa.

Vielä muutama sana viime viikosta.

Viikon kohokohta oli Torstaina. Elikkäs sitten niin tuota aamu alkoi luottamusharjoituksilla ja sitähän löytyi! Seuraavaksi saatiin kananmunia joihin kirjoiteltiin kaikkia positiivisia asioita ja pyydeltiin kadunkulkijoita kuljettamaan niitä puolestamme paikasta A paikkaan B. Ihmiset auttoivat yllättävän mielellään ainakin omasta mielestäni, Miska sanoi että myös vähän epäluuloisesti. 

Sitten ryhmien täytyi saada keitettyä kananmunansa! Hyvin kaikki keittyivät, ryhmät kävivät Kauppahallissa ja Pancho Villassa ja MimiBo cafessa mikä oli ihan sairaan siisti paikka btw. 

Seuraava tehtävä herätti ryhmäläisissä (ainakin osassa) pientä närkästystä ja epäluuloa kun läksimme tutustumaan erilaisiin työpaikkoihin. Toiset kävivät Monitoimitalo 13:ssa, joka tarjoaa laajat mahdollisuudet työkokeilun ja harrastuneisuuden osalta. Meidän ryhmä kävi hautaustoimistossa silkasta mielenkiinnosta ja saatiin kuulla kaikkia yllättäviäkin uusia juttuja alasta, jota ei kyllä koskaan ole tullut suuremmin edes ajateltua. 

Päivä loppui tehtävään, jossa meidän täytyi saada vaihdettua keittämämme kananmunat johonkin muistoon päivästä. Ryhmäläiset pääsivät toiset helpommin eroon munistaan ja saivat muistoksi kynän, lakua ja herneitä. Toisia ei onni suosinut niin hyvin mutta sen sijaan puhuimme yhteiskunnallisista asioisa lukuisten feissareiden kanssa ja vaikka kananmunat päätyivätkin keskustorille niin saimme silti taskuumme kirjan, kengän plankkausjutun ja rumpunuotit johonkin Musen kappaleeseen. JES!

Vakavasti puhuen päivä oli ainakin omasta mielestäni ihan huippu kiva ja best. Ja ihmiset yllättävän avuliaita ja ystävällisiä. Miska sanoi että moottoripyöräkulkue oli myös SIISTI!